torstai 8. toukokuuta 2014

Fiiliksiä 2v. synttäreiltä



Studioplay täytti 2 vuotta!

Ja kiitos siitä kuuluu asiakkaillemme:) 
Te olette mahdollistaneet toimintamme hyvällä tiimillä. 
Kiitos!





Reilut kaksi vuotta sitten Studioplay avasi ovensa. 
Tiimimme on, myös kasvanut kahden vuoden aikana ja olenkin kiitollinen siitä, että Studioplayssä työskentelee tällä hetkellä, minun lisäkseni, Iida, Donna,Leena ja Johanna. Ihan mahtavaa on kuulua tällaiseen porukkaan. 


Pohdin jonkin aikaa, että olisi kiva jotenkin juhlistaa synttäreitä. 
Viime pikkujoulujen aikaan pidimme Ghd-illan liikkessä ja moni jo tiedustelikin uutta asiakasiltaa, joten siitä se ajatus lähti, päätimme järjestää "Avoimet ovet" tapahtuman 2-vuotis synttäreiden kunniaksi. 











Mahtavaa, että niin moni pääsi paikalle. Tunnelma oli erittäin tiivis ja lämminhenkinen.

Olipas loistava päivä, ja kiitos kuuluu ihanille työkavereilleni! 
Kiitos <3


Aurinkoa kevääseen.

                                                      -Mari-